Agreements offer many benefits for Finland
EU:n velvoitteisiin kustannustehokkaasti
Energiatehokkuussopimukset ovat keskeisessä asemassa EU:n energiatehokkuusdirektiivin (EU) 2023/1791 8 artiklan toimeenpanossa ja sen kansallisesti sitovan loppuenergian energiansäästövelvoitteen saavuttamisessa.
Sopimusmalli yhdistää vapaaehtoisen liittymisen määrällisiin tavoitteisiin, vuosittaiseen raportointiin, säästöjen laskentaan ja toimeenpanon tukeen. Sen myötä laaja joukko yrityksiä ja kuntia sitoutuu pitkäjänteiseen energiatehokkuustyöhön tavalla, joka mahdollistaa tulosten seurannan ja hyödyntämisen osana Suomen EU-velvoitteiden toimeenpanoa.
Suomessa sopimukset tukevat EU:n energiatehokkuusdirektiivin lisäksi myös muiden direktiivien velvoitteiden toteuttamista ja edistävät niissä asetettujen tavoitteiden saavuttamista.
Valtion hallinnolliset kustannukset sopimusjärjestelmän ylläpitoon ovat verrattain maltilliset. EED kansallista toimeenpanoa suunnitellessa arvioitiin, että vaatimusten täyttäminen lakiin ja säädöksiin perustuvalla velvoiteohjelmalla vaatisi moninkertaiset resurssit.
Sähköistyminen kasvussa
Sähköistyminen on yleistynyt sopimuskauden lopulla kaikilla energiatehokkuussopimusten toimialoilla, erityisesti energia-alalla. Vuoden 2025 yritysten energiatulevaisuus kyselyyn vastanneista energia-alan yrityksistä yli 50 % kertoo jo korvanneensa polttoaineiden tai primäärilämmön käyttöä sähkön käyttöä lisäämällä.
Energiatehokkuus vie oikeaan suuntaan
Energiankäytön tehostumisen ohella sopimusjärjestelmä vaikuttaa laajasti myös muihin yhteiskunnallisesti tärkeisiin kehityssuuntiin.
Energiatehokkuudella on vuosina 2017–2025 vähennetty päästöjä merkittävästi. Vuoden 2025 lopussa kaudelle toteutetut energiatehokkuustoimet leikkasivat vuotuisia hiilidioksipäästöjä jopa 4 miljoonaa tonnia.
Kauden 2017–2025 aikana Suomen energiajärjestelmä on ottanut isoja harppauksia kohti vähähiilisyyttä.
Päästöttömän energiantuotannon yleistyessä ja sähköistymisen edetessä, päästövähennykset luonnollisesti pienenevät, mutta energiatehokkuuden merkitys ei silti katoa, päinvastoin. Energian tehokas käyttö on jatkossakin tärkeää, sillä kaikilla energian tuotantomuodoilla on vaikutuksia ympäristöön.
Energiatehokkuuden merkitys myös korostuu uudella tavalla sähköistyvässä energiajärjestelmässä. Tehokas energiankäyttö alentaa yritysten ja kuluttajien energiakustannuksia, tukee kilpailukykyä ja auttaa käyttämään puhdasta sähköntuotantoa ja verkkokapasiteettia tehokkaasti. Energiatehokkuus voi pienentää energian ja tehon tarvetta ja yhdessä kysyntäjouston kanssa vähentää tuotanto- ja verkkokapasiteettiin kohdistuvaa painetta ja vahvistaa energiajärjestelmän toimintavarmuutta.
Energiakriisissä toimintavalmis verkosto toteutti ennätysmäärän toimia
Energiatehokkuussopimusten ympärille rakentuneen verkoston tärkeys konkretisoitui erityisen hienolla tavalla vuoden 2022 energiakriisin aikana. Vuoden 2022 energiakriisi osoitti, että energiatehokkuussopimukset ovat enemmän kuin yksittäinen ohjauskeino.
Vuosien aikana sopimusten ympärille on rakentunut tuhansien energiankäytöstä vastaavien asiantuntijoiden verkosto, jonka kautta voitiin kriisin aikana välittää nopeasti tietoa, hyviä käytäntöjä ja käytännön ratkaisuja. Valmiiksi korkea energiaosaaminen auttoi yrityksiä ja kuntia reagoimaan nopeasti poikkeukselliseen tilanteeseen.
Vuonna 2022 uusia energiatehokkuutta parantavia toimenpiteitä toteutettiin lähes 5 400, mikä on ennätyksellinen määrä. Tehdyistä toimista noin 45 prosenttia oli käyttöteknisiä toimenpiteitä, kuten säätö- ja käyttöaikamuutoksia. Niiden osuus on yli kaksinkertainen aiempiin vuosiin verrattuna.
Hyvä osaamisen taso auttoi kriisin yli
”Pitkäjänteinen energiatehokkuustyö antoi meille hyvän pohjan vastata energiakriisiin. Energiakatselmusten ansiosta meillä oli hyvä kokonaiskuva kiinteistökannasta, mikä helpotti vaikuttavimpien säästötoimien tunnistamista. Hyvä yhteistyö kiinteistöhoidon kanssa mahdollisti toimenpiteiden nopean toteuttamisen kiinteistöihin.”
Vauhtia puhtaaseen siirtymään
Sopimus kannustaa mukaan liittyneitä uuden teknologian käyttöönottoon ja investointeihin, mikä luo osaltaan markkinoita energiatehokkuusratkaisuille ja tukee Suomen puhdasta kasvua. Sopimukseen liittyneet toteuttivat yhteensä noin 34 500 energiatehokkuustoimenpiteitä. Näistä noin 3/4 edellytti investointeja. Vuosina 2017–2025 sopimukseen liittyneet yritykset ja kunnat ovat investoineet energiatehokkuuteen yli 2,1 miljardia euroa.
Valtio on myöntänyt tukea moniin uusiin innovatiivisiin energiaratkaisuihin. Lisäksi sopimukseen liittyneillä on ollut mahdollista hakea tukea myös tavanomaisiin energiatehokkuusinvestointeihin. Valtion taloudellisen tuen tarkoitus on tukea sellaisia investointeja, jotka eivät muuten toteutuisi.
TEM:n vuonna 2020 julkaiseman selvityksen perusteella energiatuki on mahdollistanut energiatehokkuuden investointeja, jotka eivät olisi muuten toteutuneet samanlaisina. Rahoituksen saajista 80 % ei olisi toteuttanut hanketta lainkaan tai olisi toteuttanut sen merkittävästi erilaisena, jos tuki olisi ollut 20 % pienempi.
Tärkeä rooli puhtaassa siirtymässä
“Energiatehokkuuden lisäämisellä on tärkeä rooli puhtaassa siirtymässä. Energiatehokkuussopimusten puitteissa, markkinaehtoisesti toteutettuna, pystytään ylläpitämään innovaatioystävällistä ja vakaata investointiympäristöä.”