Julkinen ala

Vuosiraportointi

Kaikki energiatehokkuussopimukseen liittyneet raportoivat vuosittain toimipaikkakohtaisesti tiedot edellisen vuoden energiankäytöstä, tehdyistä tehostamistoimista ja muista toimenpideohjelmaan liittyvien toimien toteuttamisesta.

Sopimuskauden ensimmäinen raportointi tehdään vuoden 2027 alussa.

Uusi järjestelmä käyttöön

Edellisellä sopimuskaudella käytössä ollut vuosiraportointijärjestelmä korvautuu uudella.

Vuoden 2026 tiedot raportoidaan uuteen järjestelmään, käyttäjätunnukset toimitetaan liittymistiedoissa nimetyille vastuuhenkilöille ennen ensimmäistä raportointia. 

Toimenpiteiden siirtotiedosto

Energiatehokkuustoimenpiteitä voi syöttää raportointijärjestelmään joko suoraan tai siirtää määrämuotoisen Excel-tiedoston avulla. Siirtotiedostoon voi koota toimenpidetietoja yhdeltä tai useammalta sopimukseen liitetyltä raportointiyksiköltä.

Siirtotiedoston avulla on mahdollista esimerkiksi kerätä energiatehokkuustoimenpiteiden tietoja pitkin vuotta tai useilta eri tahoilta ja siirtää ne kerralla vuosiraportille.

Tiedoston ensimmäisellä välilehdellä on käyttöohje, jossa kuvataan muun muassa Toimenpiteet-välilehden sarakkeisiin syötettävät tiedot.

Huomioitavaa siirtotiedoston käytössä:

  • Siirtotiedostolla voi raportoida vain uusia toimenpiteitä. Raportointijärjestelmässä jo olevien toimenpiteiden tiedot päivitetään suoraan raportointijärjestelmässä.
  • Siirtotiedostolla ei voi siirtää katselmusten toimenpiteitä. Ylläpito linkittää nämä toimenpiteet automaattisesti vuosiraportille.
  • Toimenpiteiden siirtämiseen tarvitaan raportointiyksikön tekninen tunniste. Se löytyy raportointijärjestelmästä:
    • raportointiyksikön vuosiraportin ensimmäiseltä sivulta Yleiset tiedot -kohdasta tai
    • sopimuksen tietojen Toimipaikat-välilehdeltä.
    • Huom. Raportointijärjestelmää ei ole vielä avattu. Teknisen tunnisteen voi hakea vasta, kun olet saanut henkilökohtaiset käyttäjätunnukset raportointijärjestelmään.
  • Energiatehokkuustoimenpiteiden luokittelu vaihtelee toimialoittain, ja tiedoston Toimiala-tieto määrittää käytettävän luokittelun. Toimialan voi tarkistaa ja tarvittaessa vaihtaa Ohje-välilehden Toimiala-valikosta solussa B6.

Mikäli siirtotiedoston käytöstä on kysyttävää, ota yhteyttä osoitteeseen seuranta-apu@motiva.fi.

Lataa tiedosto: Toimenpiteiden siirtotiedosto_Julkinen ala

HUOM! Siirtotiedostossa käytetty termi toimipaikka tarkoittaa JETSin kohdalla raportointiyksikköä.

Energiatietojen raportointi siirtotiedostolla

Julkisen alan energiatehokkuussopimuksen energiatietojen siirtotiedostolla raportoidaan nk. perusraportin rakennusten rakennus- ja energiankulutustiedot. Siirtotiedostolla on myös mahdollista raportoida muita energiankulutustietoja.

Erillisinä toimipaikkoina raportoivien liikelaitosten ja yhtiöiden energiatietojen raportointi tapahtuu lähtökohtaisesti suoraan energiatehokkuussopimusten seurantajärjestelmään.

Energiatietojen siirtotiedostolla tietojen raportointi jakautuu neljälle välilehdelle:

  1. Rakennukset-välilehdellä raportoidaan toimijan omistamien ja käytössä olevien (omien tai vuokrattujen) rakennusten tiedot. Rakennuksista ilmoitetaan kohdekohtaisesti tilavuus- ja kulutustiedot. Siirtotiedostolla voi siirtää enintään 2000 riviä (rakennusta). Jos raportoitavia rakennuksia on enemmän, ole yhteydessä osoitteeseen seuranta-apu@motiva.fi.
  2. Ulkovalaistus ja vesihuolto -välilehdellä raportoidaan toimijan katu- ja ulkovalaistuksen sekä vesihuollon kulutus (mikäli toiminnot on liitetty sopimukseen).
  3. Ajoneuvot ja joukkoliikenne -välilehdellä raportoidaan toimijan omien ja leasing-ajoneuvojen, työkoneiden sekä joukkoliikenteen kulutukset siltä osin, kun liittyjä on liittänyt ne energiatehokkuussopimukseen.
  4. Muu energiankulutus -välilehdellä raportoidaan se toimijan kulutus, joka ei kuulu kolmelle muulle välilehdelle. Mahdollinen muu kulutus tulee myös kuvailla.

HUOM! Jos syötät muita kuin rakennusten energiankulutustietoja suoraan raportointijärjestelmään, tee se vasta sen jälkeen, kun olet siirtänyt rakennusten rakennus- ja energiatiedot vuosiraportille! Siirtotiedoston tuonti ylikirjoittaa järjestelmään aiemmin syötetyt kulutustiedot.

Kun siirtotiedosto on täydennetty, raportoijan tulee siirtää tiedot raportointijärjestelmään vuosiraportin Energiatiedot-osion ”Tuo Excel-tiedostosta” -toiminnon avulla.

Mikäli siirtotiedoston käytöstä on kysyttävää, ota yhteyttä osoitteeseen seuranta-apu@motiva.fi.

Lataa tiedosto: JETS energiankulutustietojen siirtotiedosto

Ohje säästöjen laskentaan päivittyy

Myös ohje säästöjen laskennasta päivitetään vastaamaan uusitun energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksia. Ohje säästöjen laskennasta julkaistaan syksyllä 2026.

Vuosiraportointi

Miksi energiatehokkuustoimia pitää raportoida?

Vuotuisen raportoinnin tehtävä on seurata energiatehokkuussopimusten vaikuttavuutta ja osoittaa millaista säästöjä sopimuksilla kertyy.

Iso virta koostuu pienistä puroista. Tämän vuoksi jokainen energiatehokkuusteko on tärkeä ja pieneltäkin tuntuvia tekoja kannattaa tehdä ja raportoida.

Kysy meiltä

Vastauksia kysymyksiin

Usein kysyttyä -sivulta löydät helposti ja nopeasti vastauksen liittyjien yleisimpiin kysymyksiin.

Jos et löydä sieltä kaipaamaasi, voit aina kysyä meiltä sähköpostitse kysy@energiatehokkuussopimukset.fi